Äänekoskelle uutta liiketoimintaa ekologisesta transformaatiosta

Teksti: Mari Korhonen

Äänekosken elinvoimaisuus ja biokiertotalouden liiketoimintapotentiaali vahvistuvat entisestään rakenteilla olevan metanolin jalostuslaitoksen seurauksena.

Ranskalaisomisteinen Veolia kuljettaa kuntia ja teollisuuden alan toimijoita globaalisti kohti ekologisempia ratkaisuja yli 300 000 henkilön asiantuntemuksen voimin. Vesien, jätteiden ja energian hallintaan sekä resurssien viisaampaan hyödyntämiseen ratkaisuja kehittävä yhtiö perustaa nyt ensimmäisen metanolin puhdistuslaitoksen Suomeen Metsä Fibren kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen seurauksena. Vuonna 2024 valmistuva puhdistamo tulee jatkojalostamaan Metsä Fibren Äänekoskella sijaitsevan biotuotetehtaan sivuvirtoina syntyvän metanolin muun muassa biopolttoaineeksi liikennekäyttöön.

 

– Nykyisellään Metsä Fibren tehtaan selluprosessissa syntyvä raakametanoli poltetaan uudelleenkäytettäväksi tehtaalla, mutta puhdistamalla tämä sivuvirtoina syntyvä raaka-aine saadaan hyödynnettyä siellä, missä se tuottaa eniten lisäarvoa. Metanolin puhdistuslaitos tukee Veolian strategista tavoitetta kehittää raaka-aineiden saatavuutta, käytettävien resurssien ylläpitoa ja fossiilisten raaka-aineiden korvaamista kestävämmillä vaihtoehdoilla, Suomen maajohtaja Tomi Ihalainen Veolialta kertoo.

 

Yhteensä 50 miljoonan euron laitosinvestoinnin arviolta 12 000 tonnin vuotuisella tuotantokapasiteetilla edistetään paikallista päästötöntä energiaomavaraisuutta ja resurssiviisasta tuotantoa. Samalla Veolian ja Metsä Fibren pitkäaikainen yhteistyösopimus luo Äänekoskelle uusia työpaikkoja ja biotalouden liiketoimintamahdollisuuksia.

 

– Nykyinen maailmantilanne on lisännyt tarvetta paikallisesti tuotetuille biopolttoaineille ja tällä hetkellä Suomessa on huutava pula biomassoista ja pelleteistä. Koko konsernimme seuraakin Äänekosken hanketta suurella mielenkiinnolla, sillä sen potentiaali fossiilisten ja primäärien raaka-aineiden korvaajana on merkittävä. Liikennekäyttöön tulevan metanolin lisäksi puhdistusprosessissa syntyy etanolia ja lannoitusaineita, eikä lainkaan uusia päästöjä ympäristöön.

 

Paikkakunta pursuaa osaajia

 

Business Äänekosken elinvoimajohtaja Sari Åkerlund on tulevan laitoksen tuomista synergiamahdollisuuksista innoissaan. Äänekosken perinteet metsäteollisuudessa ovat tuoneet kaupunkiin osaamista, joka lisää kompetensseja paikallisen biotalouden kehittämiseen yhdessä elinvoimaisen verkoston kanssa.

 

– Äänekosken bioekosysteemissä ratkaistaan koko maapallon kannalta kriittisiä ilmastokysymyksiä, jotka koskettavat ihan jokaista. Tulevaisuudessa pystymme tuottamaan paikallisesti entistäkin kestävämpiä ratkaisuja yhteistyöverkostomme voimin. Osaamisen jakaminen yli organisaatio- ja toimialarajojen sekä tiivis yhteistyö ja avoin keskusteluyhteys yritysten, kaupungin, oppilaitosten ja kuntalaisten kesken avaavat ovia aina vain uusille innovaatioille, Åkerlund hymyilee.

 

Kaupunki luo edellytyksiä menestyvälle toiminnalle

 

Alueen elinkeinoelämän kehittämiseen apua tarjoava Business Äänekoski edistää yritysten sijoittumista alueelle tarjoamalla tukea muun muassa lupa-asioihin ja osaavan työvoiman rekrytointiin.

 

– Tehtävämme on omalta osaltamme edistää alueelle tulevien toimijoiden liiketoimintamahdollisuuksia ja yhdistää eri alojen osaajia synergiaetujen löytämiseksi. Metsä Groupin innovatiivinen ote biokiertotalouteen on tuonut tänne monipuolisen kentän erilaisia toimijoita. Tavoitteena on, ettei mitään jakeita mene hukkaan, Åkerlund avaa.

 

Veolia näkeekin Äänekoskella paljon biopolttoaineita ja lannoitteita laajemman potentiaalin.

 

– Emme rakenna laput silmillä vain jalostustehdasta, vaan huomioimme yhteistyömahdollisuudet energia-, vesi- ja kierrätysasioissa laajasti myös Metsä Fibren ulkopuolella. Olemme nyt istuttaneet Äänekoskelle siemeniä, joista kasvaa tulevaisuudessa puita, ja kun saavutamme puolen miljardin bisneksen, voimme puhua metsästä, Ihalainen päättää keskustelun vertauskuvallisesti.