Veolia on laajentanut vesiliiketoimintaansa Porin Kaanaaseen

Veolia on laajentanut vesiliiketoimintaansa Porin Kaanaaseen

Veolian 51 % omistama Suomen Teollisuuden Energiapalvelut STEP Oy  ja Venator P&A Oy ovat sopineet Venatorin Porin Kaanaan teollisuuspuiston vesienkäsittelyyn liittyvän liiketoiminnan sekä sen infrastruktuurin siirtymisestä loppuvuodesta 2023.


Veolia palvelee teollisuusalueen asiakkaita Kemira Oyj:tä, Eckart Pigments Ky:tä ja Porin Prosessivoima Oy:tä jäähdytys- ja käyttöveden tuotannossa sekä kemiallisten jätevesien käsittelyssä.  


Alueen asiakkaat ovat ottaneet Veolian positiivisin sekä luottavaisin mielin vastaamaan alueen vesitoiminnoista.


”Valitsimme Veolian vesienkäsittelyn yhteistyökumppaniksi heidän asiakaslähtöisen ja pitkäjänteisen toimintatapansa vuoksi, ja heistä oli meille asiakasyrityksille korvaamatonta apua neuvoteltaessa edellytyksistä jatkaa ja kehittää liiketoimintaamme teollisuuspuistossa, jossa pääoperaattori vaihtuu”, kertoo Vesa Kettunen Kemira Oyj:stä. 


”Veolia mahdollisti liiketoimintamallillaan Eckartille edellytykset keskittyä omaan liiketoimintaan ja sen kehittämiseen sen sijaan, että olisimme joutuneet keskeyttämään liiketoimintamme tai toteuttamaan kalliita erillisratkaisuja”, toteaa Thomas Neumeyer Eckartilta.


”Yhteistyö Veolian kanssa on osoittautunut jo valmisteluvaiheen aikana uusia mahdollisuuksia avaavaksi, ja olemme luottavaisia Veolian alueellisen läsnäolon elävöittävän teollisuuspuistoa ja houkuttelevan uusia toimijoita, kun toimiva ja alati kehittyvä infra on valmiina”, summaa Eero Niemitalo Porin Prosessivoimalta.


”Yrityskauppa ja yritysjärjestelyt olivat äärimmäisen monimutkainen prosessi sisältäen useita yrityksiä, toimitussopimuksia, kiinteistö- ja omaisuudenhoitoa sekä henkilöstön siirtoja. Veolia pystyi toteuttamaan kaiken niin, että alueella lopettava Venator pystyi jättämään toimintansa teollisuuspuistoon. Muutoksen seurauksena alueella on nyt positiiviset näkymät tulevaisuuteen. Toivomme kaikkea hyvää yrityksille, jotka jatkavat matkaansa nyt uuden vedenkäsittelykumppanin kanssa”, Imran Malik Venatorilta toteaa.


Veolian vahvuutena on vahvan paikallisen osaamisen lisäksi maailmanlaajuisen Veolia-konsernin osaaminen ja kyky tuoda asiakkaille lisäarvoa optimoimalla tarvittavien elinkaarenaikaisten investointien määrää ja operoinnin kustannuksia samalla tuottaen korkean tason hyödykepalveluita asiakkaille.


Vesienkäsittelyssä ja puhtaiden vesien tuotannossa on merkittävästi kapasiteettia tarjolla uudelle teollisuudelle, joiden tarpeisiin on jo varauduttu. Kaanaan teollisuusalueella jo olemassa oleva infrastruktuuri sekä muu teollisuus, mahdollistavat uudet teolliset investoinnit alueelle.


Laajentumisen myötä Veolia on vahvistanut entisestään kasvavaa liiketoimintaansa vesienkäsittelyn parissa Suomessa. Veolian tavoitteena on tarjota kokonaisvaltaisia hyödykeratkaisuja asiakkailleen ja kasvattaa vesienkäsittelyyn liittyvää liiketoimintaa teollisten energiapalveluiden rinnalla. Vesienkäsittelyyn liittyvä liiketoiminta Suomessa on yhtiölle osa kasvustrategiaa. Se täydentää maantieteellisesti myös Veolia-konsernin maailmanlaajuista tarjontaa vesienkäsittelyssä, joka on ollut merkittävä osa Veolian ydinliiketoimintaa jo yli sadan vuoden ajan.